Aikainen kana

Aamu on lempivuorokauden aikani. Ihan huippua herätä ensimmäisenä, juoda kahvia ja roikkua netissä lukea kirjaa (on muuten juuri työn alla - siis oikeasti - Lundbergin Jää ja rakastuin jo ensimmäiseen lauseeseen: "Jos on nähnyt, kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä."). Kaikessa rauhassa. 

Ja siinä vaiheessa, kun muut taloudessa asuvat heräilevät, onkin jo lenkkarit jalassa menossa aamulenkille! Olen niin onnellinen juoksusta, sen sujumisesta, säännöllisyydestä ja keveydestä. Kun kerran on kuullut lauseen "sä et juokse enää" (eikä uskonut sitä ja juoksee taas), tämä nykytilanne on ihan mahdottoman arvokas. 

Pääsiäisessä pidän eniten siitä, että se tulee jotenkin aina yllättäen - kuin lahjana (toisin kuin suunnitellut lomat) kevääseen ja antaa muutaman päivän aikaa rentoutua (nukkua) kesää odotellessa. Tänä vuonna tosin odotellaan edelleen kevättä. Aurinkoa riittää ja valoa, mikä on ihan mahtavaa, mutta satokauteen hetki menee...

Edelleen tykkään työstäni kovasti. Teen sellaista työtä kuin haluankin, mutta kyllähän se rajoittaa harrastamista! Lomalla ei liikunnasta tarvitse tinkiä tai totuuden mukaisemmin tinkiä jostakin muusta, että ehtii riekkumaan liikunnallisissa riennoissa. Loma niin sopii mulle. Kellon voi heittää takavasemmalle.

Kohta aikainen kana pinkaisee Parsonpojan kanssa lenkkipolulle. Uskollinen lenkkikaverini ei väsy koskaan. Lenkkipoluilla nähdään! Pääsiäisvapautta teille kaikille!

tAamu

Ei ihan Strömsö, mutta Solsidan kuitenkin!

Joo. Kaikenlaista on haparointia ja hapuilua. Suunnan kadottamista (tahallaan) ja takaisin löytämistä. Ei mitään vakavaa. 

Aika monta hyvää hetkeä. Ihania ihmisiä. Inhimillisiä ihmisiä. Liian kiire ja hyvää aikaa. Valmistuneita asioita ja keskeneräisiä.

Niin kai se pitääkin olla. Ja mikäs tässä. Kesää odotellessa.

Mistä tulikin mieleeni, että olen julmetun kyllästynyt tähän talveen. Olen kaikki mediat ja live-elämäni valittanut ja marissut tästä talvesta ja kylmästä (ja jos joku sanoo, ettei säästä saa valittaa, sille syötetään mun lapaset - ne huonot! hyviä mä tarviin vielä). En vaan enää jaksais. Mulla on niitä kavereita, jotka väsymättä jaksaa väittää vastaan ja hehkuttaa talven hyviä puolia. Ja onhan niitä. En mä sitä kiellä. En vaan enää jaksa talvee. Haluan kesän tai edes kunnon kevään. Onko se nyt niin paljon pyydetty tässä kohti vuotta?

No sama se mitä mä haluan. Sää jatkuu sellaisena kuin jatkuu ja kesä tulee sitten, kun tulee. Siihen asti mä lenkkeilen, käyn salilla ja jumpissa. Yritän syödä ihmisiksi. Iloitsen valosta ja auringosta, jota on onneksi riittänyt.

Että skarppaamista riittää edelleen. Hyviä hetkiä kuitenkin paljon. Pieni flunssan tapainen - tai sitten se oli vaan allegiaa, tiedä hänestään. Huomenna sovittu juoksulenkki. Sitäkin odotan. Mun omaa solsidania!

Letkeää pääsiäisen aikaa teille kaikille! Pysytään liikkeellä ja nautitaan elämästä! Puss!

tAamu

Tervepä terve

Olen viimeksi ollut kipeänä syyskuussa. Siis sillä tavalla kipeänä, että piti jättää treenejä väliin ja jäädä pois töistä. Silloinkin vointi vaati yhden päivän poissaolon. 

Luterilaiseen/suomalaiseen/whatever tapaan nyt kaduttaa, että sanoin sen ääneen. Typerästi pelkään ajattelen, että minua rangaistaan siitä, että sanon tuon ääneen. Että heti nousee kuume, jos menen kehumaan (?) asialla. Itse asia on minulle suunnilleen mysteeri...

Entisessä elämässä olin flunssassa kaksi kertaa vuodessa. Influenssaan sairastuin, jos luin lehdestä, että epidemia on alkanut. Mitä sitten on tapahtunut? No kasvisten ja marjojen määrä ruokavaliossa on ihan oikeasti kasvanut (p**kan roskan, lähinnä sokerin, syönti vähentynyt). Ulkoilu ja liikkuminen yleensä lisääntynyt. Koiran myötä myös rauhallinen liikunta (kuten ihan kävelylenkit) saaneet osansa arkisessa elämässäni ja pysyneet. Koiran ulkoilutusta kun ei voi lopettaa, vaikka olis kuinka hyviä tekosyitä ja jos on tarpeeksi aktiivinen koira, pelkkä kulmilla pyörähtäminen ei riitä. Lapset on kasvaneet. Yhtenäiset yöunet lisääntyneet. 

En tiedä, onko näillä asioilla merkitystä lopputuloksen kanssa. Kerroin vain mitä elämässäni on muuttunut. 

Jaa. Johtuu sitten mistä johtuu niin olen onnellinen. Eipä mulla oikein olis ollutkaan aikaa sairastaa.

Tänään salille - tai ehkä spinningiin. Vois olla kiva. Vointi vahva. Ruokavalio kohdallaan (pientä nälkää tosin viime päivinä on ollut, mutta liikuntamäärätkin melkoiset - tosin eilen pidin lupailemani välipäivän - wohoo!).

Hyvää treeniviikkoa ja terveyttä kaikille tasaisesti!

tAamu

Kevät

Kyllä se nyt on täällä. Kevät. 

Lauantaina juostiin tyttöporukalla ja oli niin täydellisen ihana juoksu, että se jäi kahertamaan takaraivoon ja yltyi levottomuutta aiheuttavaksi jyskytykseksi sunnuntai-aamun aikana. Kun perhe häipyi omiin menoihinsa, vedin narulta edellispäivän juoksutrikoot ja lenkkari jalkaan rynnäten uudelleen rantapolulle. Lisäsinpä lenkkiin vielä pari kilometriä lisää ja P!nkiä kuunnellen hölköttelin rantaa pitkin onnesta soikeana. Ihan yksin. Omaan tahtiin.

Rannat näyttävät nyt huikeilta täällä pääkaupunkiseudulla. Kaupunkilaiset kun ei jäätä pelkää vaan koko rannan leveydeltä ihmiset marssivat kohti aurinkoa ja ulappaa :) Näyttää siltä kuin pääkaupunkiseutua oltaisiin evakuoimassa. Lähisaariin hiihtäneet sukulaiset kertoivat, että saarten eteläpuolella on jo sula... Että kohta joku näistä jäällä viikonloput eläjistä pulahtaa, se on varma. Mutta huikean kaunista siellä kyllä on ja jäätynytkin aava houkuttaa. Olen minäkin siellä kuljeskellut viime päivinä, mutta nyt lenkki kulki kuivalla (jäisellä) maalla ja hyvin kulkikin!

Vointi, jaksaminen vähähiilarisella on hyvä. Viikonlopun ruokailut eteni erittäin hyvin. Ihan "inan verran" lisäsin hiilaria, kun olen ollut niin paljon liikkeellä, mutta tein liikkeen suunnitellusti ja perustellusti. Uskon sen myös olleen oikea. Liike on sitäpaitsi niin pieni, ettei sillä varmaan kokonaisuuden kanssa ole mitään merkitystä. Jaksanpahan liikkua. Mulle tämä linja näyttää sopivan. Kenestäkään muusta en osaa sanoa.

Huomenna saattaakin tulla välipäivä liikunnasta työvelvollisuuksien vuoksi, mutta ei se mitään. Onhan tässä mentykin lujaa. Välipäiväkin on ihan hyvä.

Ostin muuten Fastin puddingin makuna valkosuklaa... Ristus miten makeaa. Olisko ehdotusta sellaiseksi makuvaihtoehdoksi, joka ei sokerista jkv vierottunutta puistattaisi? Mielipiteelläsi olisi nyt todella käyttöä!

Iloa, valoa ja energiaa uuteen viikkoon!

tAamu

Stairs to success?

Viikonloppu siskolassa. Joogaa lyhyet 1,5 tuntia. Aika meni kuin siivillä. Ihanaa venyvää ja vanuvaa. Asanassa pönöttämistä, kunnes hikikarpalo valuu kylkeä pitkin. Että teki hyvää. Rakastaisin joogaa, kun nyt vaan löytäisin kodin läheltä kohtuuhintaisen joogan sopivaan aikaan! Ei oo muuten ihan helppoa, vaikka joogakouluja joka puolella. Haluaisin huomauttaa, että jos mainostat aamujoogaa, se ei voi alkaa yhdeksältä aamulla!!!! 

Selkä ja hartiaseudun hieronta, jossa parasta oikeastaan oli se, että hieroja totesi, että nyt on tehty muutakin kuin puhuttu kehon huollosta! Wuhuu! Se vaan kannattaa. Pilates. Syvävenyttely. Jokaikinen pienikin venyttely. Paitsi tietysti saatu kiitos, ei oo muuten hartiatkaan ollut niin kipeät kuin yleensä :)

Tänä aamuna odoteltiin pakkasen lauhtuvan (lähemmäs kymmentä kuin 20) ja teinistön heräävän vaahtosammuttimen kokoisten ikiliikkujien vahdiksi, mutta haasteista huolimatta oltiin paikallisen harjun rappusten alapäässä kymmenen seutuun. Oltiin nimittäin päätetty (minä päätin) vetäistä muutaman kerran tunteella rappuset ylös tuollaisen kotitekoisen sähäkämmän intervalliharjoituksen aikaan saamiseksi... 

Voi elämä! Ensimmäinen spurtti vedettiin suunnilleen sen verran kun lähti. Eli portaiden yläpäässä näkyi valopalloja, pakkasilma oli polttanut keuhkot puoleen väliin ja räkä sinkoili ohikulkijoita kohden joka henkäyksellä. Juosta lönköteltiin pieni lenkki takaisin portaiden alapäähän pulssin tasaamiseksi (ja toipuaksemme järkytyksestä). 

Seuraavaan nousuun lähdettiin jo vähän maltillisemmin. Ymmärsin, että ilman sydäriä tai aivoverenvuotoa ensimmäisen vedon tahti ei voi toistua. Viisi kertaa rappuset ylös ja se hölkätty kierros siihen väliin joka kerta. 40 minuutta (noin koska iPhone hyytyi pakkasessa). Erittäin hyvä intervalli. Seuraavan kerran luonnollisesti aloitamme maltillisemmin ja harjoituksesta tulee tasapainoisempi ja järkytyksestä pienempi. 

Mutta sitä ei käy kieltäminen, etteikö se tehokasta treeniä olisi ollut. Tuota kerran 1-2 viikossa ja jo nousee juoksunopeus, hapenottokyky ja ties mikä!

Nyt jo takaisin kotisohvalla. Ihanat jäi kauas. Ihan liian kauas. Jatkan toivomista, että joku päivä muuttavat tänne!

Uutta treeniviikkoa odotellessa,
Aamu

Kiloja ja kilometrejä

(sisältää ruman sanan - etukäteen anteeksi siitä)

Edellisessä elämässä kirjoittelin teille vaa'asta, joka heittäytyi näyttämään vääränlaisia lukuja. Siis voi elämä, kuinka tyhmä ihminen voi olla ja sitten vielä tulee sen virtuaalisesti kertomaan... No joo. Mitäs näistä! Se samainen (ongelma) vaaka näyttää nimittäin nyt ihan hyviä lukemia. Että olisko se sitten itsellään korjaantunut tai kyllästynyt säikyttelemään mua kohtuuttoman korkeilla luvuilla ja palannut vaan niihin lukuihin, mitä siltä alunperinkin odotettiin? 

Vai olisiko mahdollista, että mä painoin silloin enemmän kuin olisin toivonut? 

Eilen juoksin pitkästä aikaa yksin. Juoksukaverit ovat sekä riemu että risti. On ihanaa juosta jonkun kanssa ja samalla parantaa maailmaa. Juostessa puhua auki kaikki ne mieltä painavat asiat ja pienen elämänsä ilot. Samalla ylittää itsensä, jaksaa vähän enemmän eikä malta lopettaa. Toisaalta ei oikeastaan koskaan juokse täysin omaan tahtiin, ei musiikkia korvilla eikä omien ajatuksien vapaata rullausta. Oikeastaan sitä mitä juoksemisessa rakastan. Mun juoksukaverit on niin aktiivisia, että helposti saan heidän kanssaan sen kolme juoksulenkkiä viikossa sovittua niin halutessani, joten aikatauluihin ei todellakaan enää sovi yksin juostuja lenkkejä, kun haluaa tehdä niin paljon muutakin.

Eilen sitten juoksijaystäväni olivat estyneitä lähtemästä kanssani lenkille, joten menin yksin. Aurinko oli laskemassa ja meren yllä taas upeat värit. Jäälle en oikein enää uskalla, eikä siellä eilen illalla näkynyt muitakaan. Minulla ei ole minkäänlaista jään tuntemusta. Ei niin mitään. 

Se juoksurauha on ihan uskomaton. Vielä kun sulkee kuulokkeilla ja musiikilla ulkomaailman itseltään, on yksinäisessä letkeässä etenemisessä ihan uskomaton fiilis. Täysin omaan tahtiin ja kahdestaan P!nkin kanssa mentiin eilen (rehellisyyden nimissä mulla kyllä oli terrieripoika mukana ja se ei todellakaan lisännyt mun lenkin sujuvuutta tai miellyttävyyttä - olipahan viimeinen kerta vähään aikaan yhteinen juoksulenkki!, mutta itse juokseminen oli ihanaa!). 

Niin se vaan on, että tuli elämässä eteen mitä tahansa, ei kannata jäädä paikalleen tai vastoinkäymisten edessä heittäytyä maahan itkemään. Juoksu (tai mikä se sun laji sitten onkin) helpottaa aina. Juu, pitää huoltaa kehoa ja levätäkin välillä, mutta en ole koskaan yhtään lenkkiä, spinningiä, jumppaa, zumbaa katunut! Tai en ainakaan muista sellaista kertaa. Jälkeenpäin on hyvä fiilis ollut joka kerta. 

Muutaman kilon kiristykselläkin on merkityksensä ja eilen oli muka niin kevyt olo juostakin. Enemmän tuntu varmaan on korvien välissä, mutta onhan tämän vuoden puolella tehty korjausliike useamman kilon luokkaa kuitenkin, joten ehkä siinä fiiliksessä on myös perää.

Kohta kuivaa lenkkipolut (eilen itse asiassa oli paikoin liukasta, vetistä sohjoa tai ihan sopivan rouheaa lumipintaa) ja sitä odotellessa juostaan näitä rapalenkkejä. Mukavaa lähestyvää viikonloppua. Mä lähden Siskon luo juoksemaan viikonlopun pitkän lenkkini.

tAamu

Edit: Huomasittehan iiven fit-lehtiarvonnan! Kannattaa osallistua ja ennen kaikkea lukea iiven tarinaa, mikäli se ei ole teille jo tuttu (ja vaikka olis tuttukin). Myötätuulta edelleen iivelle toivoen <3

Fiilis kuin maailman katolla

Takana muutama niin kertakaikkisen tyhjentävä ja kaikki mehut imaissut treeni, etten juuri muuta jaksa kuin hymyillä! Ah ihanuutta. Just nyt voisin istua maailman katolla - ihan rauhassa ja se on kuulkaa multa paljon. 

Minulla oli pitkästä aikaa päivä, johon ei ollut sovittu mitään. Sunnuntai. Ja katso, heti ensimmäiseksi aamusella askartelin itselleni minuuttiaikataulun. Kai se sitten on niin, että jos kaipaisin paikallaan oloa, en viitsisi soitella aamutuimaan ihmisille ja sopia itselleni menoja. Ehkä se vaan on sellainen päivä jonka haluan viettää. Hyvä päivä olikin!

Näköjään tuollainen, nykyinen ainakin nopeista hiilareista riisuttu ruokavalio sopii juuri minulle (en missään nimessä väitä, että sopisi kaikille). Olen energisempi ja treeneissäkin on löytynyt ihan uusi vaihde. Tai sitten mun kuntoni on kohonnut. Saattaahan tuota tapahtua sellainenkin ihme. Painokin alkaa taas vitosella ja sitä myöden rauha maassa (hitto mun kanssani kun numeroita tulee kuitenkin tuijotettua).

Valo on mun juttu ja tämä valon lisääntyminen on ollut tänäkin keväänä suuri helpotus. Hei, me ei jäätykään sinne pimeään ja kylmään (tänään tosin sataa jäistä hyhmää, joka sai hiukset huovuttumaan jäisiksi rastoiksi hetkessä, mutta periaatteessa kuitenkin). Taas me selvittiin. Valo lisääntyy, sitten lämpö ja kohta on kesä, meri, Kauppatori, saaristo ja piiiitkät lenkit (kävellen, juosten, pyöräillen, miten vain) rantaa pitkin.

Mutta ensin nautitaan tästä keväästä. Eletään hetkessä ja nautitaan jokaisesta! Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Niin se vaan on. Huonoimpanakin päivänä tapahtuu jotain hyvääkin. Se on tullut testattua elämässä jonkun kerran ja ihan viime aikoinakin.

Muistetaan tämä totuus ja porskutetaan eteenpäin:

Huikeen hyviä treenejä!

tAamu